ARKISTOON

YLE uutisoi salibandyvammojen ehkäisystä

YLE uutisoi 26.9. muutaman vuoden takaisesta Terve Urheilija -asiantuntija Kati Pasasen tekemästä väitöstutkimuksesta. Tutkimus osoitti, että säännöllisellä aktivoivalla liikeharjoittelulla vammojen syntymistä on mahdollista ehkäistä merkittävästi. Nykyään aktivoivaa liikeharjoittelua käytetään jo melko laajalti salibandyjoukkueissa.

– Ne vammat, jotka syntyvät ilman kontaktia, ihan itsestään pelaajan kääntyessä, juostessa tai vaikka laukoessa, ovat täysin turhia ja ne ovat myös parhaiten ehkäistävissä liikehallinnan harjoittelulla, Pasanen toteaa YLEn uutisessa.

Alkulämmittelyllä on väliä

Tutkimuksen myötä salibandyyn löytyi sopivia liikkeitä vammojen ehkäisemiseksi. Pasasen tutkimuksessa harjoitusryhmä teki aktivoivia alkulämmittelyliikkeitä säännöllisesti ennen jokaista harjoitusta. Liikkeet olivat erilaisia ja monipuolisia juoksutekniikkaan, tasapainoon, lihasvoimaan ja koko kehon hallintaan liittyviä. Tutkimuksen harjoitusryhmässä ilmeni seuranta-aikana peräti 66 % vähemmän ilman kontaktia sattuvia nilkka- ja polvivammoja kuin kontrolliryhmässä.

– Tärkeää on huomioida lajille ominaiset liikesuunnat, liikkumistavat, nivelkulmat, koordinaatio ja koko kehon, myös aivojen virittäminen harjoitukseen, kertoo Pasanen.

Lue lisää:

- Kati Pasasen väitöstutkimus ja sen harjoitusohjelma
- YLEn verkkouutinen: Aktivoiva alkulämmittely torjuu salibandyvammoja



Bookmark and Share

 

 

Terve Urheilija -uutiskirjeet

Tilaa uutiskirje
omaan sähköpostiisi. Maksuton, ilmestyy n. kaksi kertaa vuodessa


Lue julkaistut uutiskirjeet

15.5.2018