ARKISTOON

Iltaseminaarissa pohdittiin infektioita, allergioita ja astmaa urheilussa

Terve Urheilija -iltaseminaariin Tampereelle kokoontui urheiluväkeä auditorion täydeltä marraskuun alussa. Illan teemana olivat tällä kertaa astma, allergiat ja hengitystieinfektiot, joista käsiteltiin erityisesti mykoplasmaa. UKK-instituutin, Varalan Urheiluopiston, Hämeen Liikunnan ja Urheilun, Valion ja Hengitysliiton yhteistyössä järjestämässä seminaarissa kuultiin esityksiä useilta liikuntalääketieteen asiantuntijoilta.


Tampereen Urheilulääkäriaseman ylilääkäri Jari Parkkari piti esityksen urheilijan astmasta. Allergiat ja astma ovat yleistymässä. Noin neljännes lapsista ja nuorista oireilee siitepölyaikana ja astmaan sairastuu 5 %. Tyypillisten oireiden (hengenahdistus, hengityksen vinkuna, yskä ja hengitysteiden limaisuus) lisäksi astma voi ilmetä toistuvina ja pitkittyneinä hengitystieinfektioina. Urheilijalla oireita voi olla vain rasituksessa, jolloin puhutaan rasitusastmasta. Yleisimmin astma diagnosoidaan kotona tehtävän PEF-seurannan perusteella, jossa mitataan uloshengityksen huippuvirtauksen muutoksia. Rasitusspirometria on urheilijoilla usein spesifimpi tutkimus, jolla saadaan laajempi käsitys hengityksen toiminnasta rasituksen jälkeen. 

Lasten allergologi Rüdiger Schultz valotti siedätyshoidon mahdollisuuksia urheilijoilla. Siedätyshoito on hoitomuoto, jossa keho totutetaan allergeeneihin antamalla niitä pääasiassa pistoksina ihon alle 6−8 viikon välein kolmen vuoden aikana. Siedätyshoidon teho on yksilöllistä. Se voi parhaimmillaan pitää nuorilla oireet poissa usean vuoden ajan, estää allergioiden kehittymistä astmaksi ja estää myös astman pahenemista. 

Seminaarin toisen puoliskon avasi infektiolääkäri Matti Karppelin kertomalla hengitystieinfektioista urheilijoilla. Normaalina sairasteluna pidetään 2−4 hengitystieinfektiota vuodessa. Kurkkukipu, yleisoireet (kuume, lihas- ja nivelkivut sekä päänsärky) ja rintakipu ovat oireita, joihin liittyy suurempi vakavien komplikaatioiden (kuten sydänlihastulehduksen) riski. Tällöin harjoitteluun paluussa tulee olla erityisen maltillinen ja muistaa, että sairaana harjoittelu ei ole kehittävää vaan heikentää suoritus- ja palautumiskykyä, saattaa pitkittää toipumista ja altistaa jälkitaudeille. Mielenkiintoa herätti tieto, että kova harjoittelu voi aiheuttaa flunssan kaltaisia oireita harjoituksen jälkeen aktivoimalla immuunijärjestelmää osittain samalla tavalla kuin mikrobit.

Urheilulääkäri ja valmentaja Harri Hakkarainen pureutui mykoplasmaan ja alipalautumiseen etäyhteyden välityksellä Karjala-turnauksesta. Hakkarainen pohti esityksessään, miksi mykoplasma on juuri urheilijoiden kiusa. Mykoplasma poikkeaa muista bakteereista kooltaan ja rakenteeltaan, ja siksi puolustusjärjestelmä ei aina tunnista sitä. Mykoplasman hoitoon käytetyt antibiootit eivät sen poikkeavan rakenteen takia pysty tuhoamaan pöpöä vaan ainoastaan estämään sen lisääntymisen. 

On tärkeää, että urheilija malttaa levätä infektion aikana ja keventää harjoittelua riittävän pitkään infektion jälkeen, jotta puolustusjärjestelmä voi tuhota tunkeilijan lopullisesti. Jos näin ei käy, infektio voi jyllätä elimistössä matala-asteisena ja aiheuttaa urheilijalle ns. immunologisen alipalautumistilan. Oireina ovat huonontuneen palautumisen lisäksi mm. suorituskyvyn lasku, syketasojen kohoaminen, väsymys, lihasten hapottaminen ja räjähtävyyden puute sekä itse infektiosta johtuvat elinkohtaiset oireet. Normaaliin harjoitteluun palaaminen tapahtuu Hakkaraisen mallin mukaan asteittain useamman viikon aikana lähtien matalatehoisista Pitää Pystyä Puhumaan -harjoituksista.

Tanja Komulainen
LL, liikuntalääketieteeseen erikoistuva lääkäri
Tampereen Urheilulääkäriasema, UKK-instituutti

5.11. pidetyn iltaseminaarin esitykset löytyvät Terve Urheilija -verkkosivuilta.

Ensi vuonna järjestetään kaksi iltaseminaaria; 5.3.2013 aiheena on urheilijan sydän ja 20.11.2013 ylikuormitus.



Bookmark and Share

 

 

Terve Urheilija -uutiskirjeet

Tilaa uutiskirje
omaan sähköpostiisi. Maksuton, ilmestyy n. kaksi kertaa vuodessa


Lue julkaistut uutiskirjeet

15.5.2018