Akillesjänne

Akillesjänne on altis erilaisille urheiluvammoille. Varhaisiin oireisiin puuttuminen on tärkeää akillesjännevammojen kehittymisen ehkäisemiseksi.

Äkilliset vammat | Rasitusperäiset vammat | Riskitekijät | Ennaltaehkäisy | Hoito ja kuntoutus

Akillesjänne on kehon suurin jänne, jota tarvitaan sekä arkipäiväisessä elämässä että urheilussa. Se yhdistää pohkeen lihakset (m. gastrocnemius, m. soleus ja m. plantaris) kantaluuhun ja osallistuu jalan liikkeiden, kuten kävelyn, juoksun ja hyppimisen tuottamiseen. Akillesjänteeseen kohdistuu suurta painetta ja kuormitusta verrattuna kehon muihin jänteisiin, mikä tekee siitä alttiin erilaisille vammoille.

Äkilliset vammat

Akillesjänteen äkillisistä vammoista yleisin on jänteen repeämä. Vahvuudestaan ja paksuudestaan huolimatta akillesjänne on yleisimmin repeävä jänne. Akillesjänne voi revetä kokonaan, tai repeämä voi olla osittainen. Miehillä on noin kolmin kertainen riski saada akillesjänteen repeämä kuin naisilla. Suurimmassa riskissä ovat 30–49-vuotiaat miehet. Noin kaksi kolmasosaa repeämistä tapahtuu urheilussa. Jalkapallo, koripallo, sulkapallo, voimistelu ja maastojuoksu ovat esimerkkejä lajeista, joissa tapahtuu paljon äkillisiä akillesjänteen repeämiä. Ei-urheiluperäiset repeämät tapahtuvat keskimäärin iäkkäämmille henkilöille. 

Tyypillinen repeämälle altistava tilanne on voimakas ponnistus, alastulot, epätasaisella alustalla liikkuminen ja kuoppaan astuminen. Repeämä tuntuu usein äkillisenä napsahduksena ja kipuna akillesjänteen alueella. Kipu yleensä väistyy vähitellen, mutta jalalle varaaminen on vaikeaa. Nilkan aktiivinen ojennus voi onnistua muiden nilkan ylittävien jänteiden toimiessa normaalisti. Repeämän taustalla on usein jänteen rappeuma eli tendinopatia, joka heikentää jänteen vetolujuutta ja altistaa repeämälle. Rappeutuneen akillesjänteen repeämä voi olla myös kivuton. Jännekudos kehittyy lapsuuden ja nuoruuden aikana, minkä jälkeen jänteen rappeumakohtaan muodostuva kudos ei ole normaalia jännekudosta vaan tendinoosia. Tällä kudoksella on erilainen ominaisuus ja altistaa näin repeämille. 

Rasitusperäiset vammat

Yleisimpiä akillesjänteen rasitusperäisiä vammoja ovat akillesjänteen keskiosan ja kiinnityskohdan tendinopatiat. Tendinopatia ei ole tulehdus. Jännettä ympäröivä jännetuppi voi tulehtua, ja sitä kutsutaan peritendiniitiksi. Tendinopatialla tarkoitetaan jännekudoksen rappeumaa, jonka pääoireena on kipu. Muita tendinopatian oireita ovat muun muassa toimintavaje ja liikkumisen pelko. Oireet saattavat alkaa vähitellen ja ilmetä aluksi erityisesti aamuisin ja liikuntasuorituksen alussa. 

Akillesjänteen alueella sijaitsee kaksi limapussia, joiden tulehdukset, eli bursiitit, ovat myös yleisiä. Akillesjänteen ja kantaluun välisen limapussin tulehdus ilmenee kipeänä turvotuksena akillesjänteen vieressä sisä- tai ulkosyrjällä, jossa akillesjänne kiinnittyy kantapäähän. Tämä bursiitti esiintyy lähes aina yhdessä akillesjänteen kiinnityskohdan tendinopatian kanssa. Pinnallisen kantaluun takaisen limapussin tulehdus sen sijaan ilmenee kantaluun taakse ja sivulle paikantuvana näkyvänä, kivuliaana ja nestemäisenä turvotuksena sekä ihon punoituksena. Tähän tulehdukseen liittyy usein esimerkiksi kengän, luistimen tai monon aiheuttama ulkoinen hankaus. 

Riskitekijät

Akillesjänteen vammoihin johtavat syyt yhdistetään usein jänteen ylikuormittumiseen, tendinoosiin sekä yksilölliseen alttiuteen. Riskitekijöiden tunnistaminen on olennaisessa roolissa vammojen ennaltaehkäisyn kannalta. Erityisen tärkeää olisi tunnistaa ne riskitekijät, joihin voidaan vaikuttaa. 

Äkillisen vamman riskitekijöitä 

Akillesjänteen repeämän taustalla on urheilijoilla usein harjoittelussa tapahtuneet virheet ja muutokset. Nopea intensiteetin lisäys, muutokset harjoitusalustassa ja -aikatauluissa sekä korkean intensiteetin plyometrinen harjoittelu lisäävät riskiä akillesjänteen repeämälle. Harjoittelu, johon kuuluu toistuvia kiihdytyksiä ja suunnanmuutoksia ja joissa akillesjänteeseen kohdistuu liiallista jarruttavaa kuormitusta, on riski akillesjänteen repeämälle. Myös aikaisempi vamma ja ennakoivat oireet ovat yhteydessä kohonneeseen repeämäriskiin.  

Rasitusvammojen riskitekijöitä 

Akillesjänteen rasitusperäiset vammat kehittyvät yleensä hitaasti. Akillesjänteen tendinopatian syntyyn vaikuttavat sekä sisäiset että ulkoiset riskitekijät. Erityisesti pohkeen, nilkan ja jalkaterän toiminnan häiriöt ja heikko suoritustekniikka ovat rasitusvammalle altistavia sisäisiä tekijöitä. Muita akillesjänteen tendinopatialle altistavia sisäisiä tekijäitä ovat ylipaino, hyperkolesterolemia, diabetes ja reumaattiset sairaudet. 

Ulkoisista riskitekijöistä tendinopatian kehittymiselle merkittävin on jänteen liiallinen kuormitus. Jos kovia kuormia tulee liian usein ei jännekudos ennätä toipumaan, sillä kollageenisynteesi on hidasta. Tendinopatian syynä voi olla myös lihasvoiman ja jänteen kimmoisuuden epätasapaino. Pohjelihaksen alhainen voimataso ei välttämättä riitä aiheuttamaan jänteeseen tarpeeksi kuormitusta. Myös harjoittelussa tapahtuvat muutokset, kuten liian nopeasti kasvava juoksunopeus tai -matka ovat akillesjänteen tendinopatialle altistavia tekijöitä. Pehmeä harjoitusalusta ja epäsopivat jalkineet voivat laukaista oireita. Steroidien käyttö ja tietyt mikrobilääkkeet voivat myös lisätä akillesjänteen tendinopatian ja repeämän riskiä. Syyt akillesjänteen tendinopatian kehittymiselle ja kivulle ovat kuitenkin vielä jokseenkin epäselviä ja äkillisen repeämän tapaan rasitusvamma on monien tekijöiden summa.

Ennaltaehkäisy

Syyt akillesjännevammojen taustalla ovat monitekijäisiä, mikä tekee niiden ennaltaehkäisystä haastavaa. Aiheesta tarvittaisiin myös lisää tutkimustietoa. Olennaista ennaltaehkäisyn kannalta on vammojen taustalla vaikuttavien riskitekijöiden tunnistaminen ja niihin puuttuminen. 

Lämmittely ennen harjoittelun aloittamista voi valmistaa jännettä tulevalle kuormitukselle ja lisätä jänteen säikeiden venyvyyttä. Nilkan ojentamiseen osallistuvien pohjelihasten vahvistaminen, erityisesti eksentristen harjoitteiden avulla, on myös yhdistetty akillesjänteen repeämien ehkäisyyn. Lisäksi jalan virheelliset linjaukset on tärkeää pyrkiä korjaamaan.  

Akillesjänteen vammojen ennaltaehkäisyssä ensiarvoista on varhaisten oireiden tunnistaminen ja niiden hoitaminen jänteen kuormitusta muokkaamalla ja hallitsemalla. Ennaltaehkäisyä hankaloittaa se, että selkein ensioire on urheilua rajoittava kipu jänteessä. Ennen urheilua rajoittavaa kipua on havaittavissa jäykkyyttä ja lievempää kipua, joka usein sivuutetaan niin kauan, kun pystyy osallistumaan urheiluun. Osa urheilijoista havaitsee suorituskyvyn heikentymistä ennen oireiden kehittymistä, mihin on suhtauduttava vakavasti. Tämän vuoksi säännöllinen suorituskyvyn testaus sekä kuormituksen ja palautumisen seuranta ovat tärkeitä varhaisten muutosten havaitsemiseksi. 

Tutkimuksia akillesjänteen tendinopatian ehkäisystä on vähän, eikä tällä hetkellä ole luotettavaa näyttöä siitä, mitkä lihasvoimaharjoitteet ovat tehokkaita tendinopatian ehkäisyssä. Suurempi nilkan ojennusvoima saattaa pienentää akillesjänteen tendinopatian riskiä, joten pohjelihaksen harjoittelusta voi olla hyötyä. Vankkaa tutkimusnäyttöä asiasta ei kuitenkaan ole. Yhtenä harjoittelumuotona suositellaan yhden jalan pohjelihaksen voimaharjoittelua kolme kertaa viikossa. Pohjelihaksen venyttelystä ei ole tieteellistä näyttöä akillesjänteen tendinopatian ehkäisyssä. 

Ravitsemuksen vaikutuksista jänteen terveydelle ei ole riittävästi näyttöä. Heikosta ravitsemuksesta aiheutuva kudosten tasapainotilan muuttuminen voisi kuitenkin olla yksi tendinopatian kehitystä edistävistä tekijöistä. 

Ulkoisista tekijöistä kengän jäykkyyteen ja alustan rakenteeseen vaikuttaminen voivat auttaa vähentämään riskiä tendinopatialle. Jäykempi kenkä ja pehmeämpi alusta ovat yhteydessä akillesjänteen kuormittumiseen. 

Vamman hoito ja kuntoutus

Akillesjänteen äkillisen repeämän hoito 

Akillesjänteen äkillisen repeämän hoito voidaan toteuttaa kirurgisesti tai konservatiivisesti. Uusien tutkimusten myötä yhä suurempi osa akillesjänteen repeämistä hoidetaan ilman leikkausta. Varhaisen toiminnallisen kuntoutuksen myötä uusintarepeämien riski on laskenut konservatiivisesti hoidetuilla potilailla. Molemmissa hoitomuodoissa pohjelihaksen voima jää hieman alentuneeksi verrattuna terveeseen pohkeeseen, ja konservatiivisesti hoidetuilla mahdollisesti hieman alhaisemmaksi kuin kirurgisesti hoidetuilla. Leikkauksessa on kuitenkin suurempi infektioriski ja hermovaurioriski verrattuna konservatiiviseen hoitoon, minkä vuoksi leikkauspäätös on tehtävä yksilöllisesti ja yhdessä potilaan kanssa. Molemmissa hoitolinjoissa kuntoutus on oleellinen osa hoitoa. Kuntoutus vaatii kärsivällisyyttä, sillä revenneen jänteen arven kypsyminen alkaa 12 viikossa ja se jatkuu jopa vuoteen asti. 

Konservatiivisesti hoidetun akillesjänteen uusintarepeämän riski on suurempi miehillä kuin naisilla, ja uusintarepeämän riski on suurentunut ensimmäisten kuukausien aikana konservatiivisen hoidon päätyttyä. Leikkauksella hoidetun akillesjänteen uusintarepeämän riski on noin 2–5 prosenttia pienempi kuin konservatiivisesti hoidetulla repeämällä riippuen tutkimuksesta. 

Akillesjänteen tendinopatian kuntoutus

Akillesjänteen tendinopatian hoito perustuu jänteen kuorman kestokyvyn palauttamiseen. Akillesjänteen tendinopatian hoito perustuu jänteen kuorman kestokyvyn palauttamiseen. Mikä tahansa kuormitus on parempi kuin pelkästään lepo. Ei ole aivan selvää näyttöä minkä tyyppinen harjoittelu on parasta, mutta usein suositaan eksentrisiä harjoitteita. Harjoittelun tulisi tapahtua progressiivisesti ja riittävän kauan. Jotkin hoitomuodot, kuten pistoshoidot ja teippaukset, eivät näytä olevan hyödyllisiä.   

Liikuntakuntoutus tähtää kivun vähentämiseen, pohkeen lihasten kestävyyden, voiman ja alaraajan toimintakyvyn parantamiseen. Liikuntakuntoutus voidaan jakaa neljään vaiheeseen. 

Liikuntakuntoutuksen vaiheet

1. Oireiden hoito ja kuormituksen vähentäminen

• Katkaistaan jänteen ylikuormittaminen ja vamman kehittyminen
• Vamman historian tarkastelu vamman laadun ymmärtämiseksi
• Kestävyyskunnon ylläpito: vesijuoksu, pyöräily
• Jänteen kuormittaminen kontrolloiduin päkiänousuin
• Huomio: totaalilepo voi olla haitallista ja jopa pitkittää toipumista.

2. Palautuminen

• Pohkeen lihasten voimatasojen palauttaminen
• Jänteen kuormituksen siedon kehittäminen
• Toistojen määrän, liikelaajuuden ja liikenopeuden lisääminen
• Muiden alaraajan heikkouksien vahvistaminen

3. Uudelleenrakennus

• Pohjelihasten haastavampi voimaharjoittelu
• Juoksu- ja hyppyharjoittelun aloittaminen tai lisääminen
• Valmistautuminen oman lajin harjoitteluun osallistumiseen
• Huomio: päkiälle nousut on tärkeää pitää mukana jänteen kannalta, vaikka pohjelihasten kestävyys- ja voimatasot olisivat jo palautuneet.

4. Paluu urheiluun

• Paluu täysin oman lajin pariin
• Suorituskyvyn palauttaminen vammaa edeltäneelle tasolle
• Huomio: akillesjänteen ja alaraajan toimintaa kehitetään edelleen.

Oireet ja jänteen ärtyvyyden taso ohjaavat kuntoutuksen vaiheiden etenemistä ja kehitystä. Kivun seuranta on hyvä työkalu kuormituksen määrän ohjaamiseen. Jänteen vahvuuden ja koon kehittämiseksi suuremmat kuormat ja hitaat lihassupistukset vaikuttavat saavan aikaan parhaan hyödyn. Erittäin kivuliaissa ja vaikeahoitoisissa tapauksissa leikkaushoitoakin voidaan harkita. Leikkaushoidon hyödyistä ei kuitenkaan ole vakuuttavaa tieteellistä näyttöä.  

Asiantuntija: Janne Viiala, LL, liikuntalääketieteeseen erikoistuva lääkäri

Lähteet