Hyppää sisältöön

Suhteellinen energiavaje miehillä on yhteydessä moneen eri terveysongelmaan ja alentuneeseen suorituskykyyn

Suhteellista energiavajetta on tutkittu pääosin naisurheilijoilla. Tuore tutkimus osoittaa, että alhainen energiansaanti on yhteydessä eri terveysongelmiin sekä alentuneeseen suorituskykyyn myös miehillä.

Keskeiset tulokset

Kyselytutkimukseen osallistuneista 15–30-vuotiaista miesurheilijoista lähes 15 prosenttia oli riskissä alhaiselle energiansaannille. Heillä esiintyi merkittävästi enemmän sydän- ja verenkiertoelimistön häiriöitä, mielenterveyshäiriöitä, puutteellista harjoitusvastetta ja alentunutta kestävyyssuorituskykyä.

Yhteensä 813 miesurheilijaa täytti kyselyn loppuun. Vastanneista 119 (14.6 %) luokiteltiin alhaisen energiansaannin ryhmään ja loput 694 (85.4 %) riittävän energiansaannin ryhmään. Alhaisen energiansaannin ryhmään kuuluvilla oli noin 2,9-kertainen riski sydän- ja verenkiertoelimistön toiminnan häiriöille ja 3,2-kertainen riski mielenterveyden ongelmille verrattuna riittävän energiansaannin ryhmään. Suorituskyky oli myös heikompaa alhaisen energiansaannin ryhmällä verrattuna riittävän energiansaannin ryhmään itseraportoidun kyselyn vastausten perusteella. Alhainen energiansaannin ryhmä raportoi noin 2,6 kertaa todennäköisemmin heikentyneen vasteen harjoittelulle ja 2,3 kertaa todennäköisemmin alentuneen kestävyyssuorituskyvyn.

Suhteellinen energiavaje

Suhteellinen energiavaje naisilla (RED-S: relative energy deficiency in sports) esitettiin ensimmäisen kerran 2014 vuonna. Ennen tätä, asia tunnettiin nimellä naisurheilijan oireyhtymä (female athlete triad). Vuonna 2021 julkaistiin ensimmäinen konsensuslausunto miesurheilijan oireyhtymästä (male athlete triad), mikä käsittää kolme eri tosiinsa liittyvää asiaa: 1) alhainen energiansaanti, 2) luuston heikkeneminen, 3) hypotalamus-aivolisäke-sukurauhasakselin muutos. Tämän jälkeen kansainvälinen olympiakomitea on julkaissut päivitetyn konsensuslausunnon vuonna 2023 urheilijan energiavajeesta helpottamaan tunnistamista ja edistämään ehkäisyä, sekä hoitoa. Nyt tutkijat ovat toistaneet aikaisemman naisille suunnatun RED-S kyselytutkimuksen miesurheilijoilla, tiettyjä kysymyksiä muokaten.

Kuinka tutkimus tehtiin

Kyselytutkimus toteutettiin terveysongelmien vuoksi Bostonin lastensairaalan tai Stanfordin sairaalan liikuntalääketieteen klinikalle hoitoon hakeutuneilla miesurheilijoilla. Kyselytutkimukseen valitut miesurheilijat olivat 15–30-vuotiaita, jotka liikkuivat ≥ 4 tuntia viikossa viimeisen puolen vuoden aikana. Kyselytutkimus toteutettiin 2018–2023 välillä poikkileikkaustutkimuksena. Kyselytutkimuksessa pyrittiin selvittämään, onko energiavaje miehillä yhteydestä eri oireisiin ja suoristuskykyyn. Alhaisen energian saatavuuden arvioinnissa käytettiin syömishäiriön ja häiriintyneen syömisen kyselyitä (EDE-Q ja ESP), sillä miehillä ei tiedetä vielä tarkempaa alhaisen energiansaannin rajaa, kuten naisilla on esitetty. Jos urheilija sai positiivisen tuloksen ainakin yhdestä kyselystä, hänet luokiteltiin matalan energiansaannin ryhmään. Mahdollisia oireita kartoitettiin kymmenestä elintoiminnosta ja elinjärjestelmästä validoitujen kyselyiden avulla. Suorituskyvyn osuudessa kysyttiin kymmenestä suorituskyvyn muutoksesta mitkä on liitetty aikaisemmin RED-S:n.

Tutkimuksen merkitys

Miesten alhaisen energiansaannin raja-arvoa ei vielä tiedetä, mutta jos yksi syömishäiriökysely on poikkeava, niin se antaa viitettä alhaiselle energiansaannille. Alhainen energiansaanti on yhteydessä useaan eri terveysongelmaan ja suorituskykyyn.

Kliinisessä työssä myös miesurheilijoiden kohdalla on syytä kartoittaa energiansaantia tarkemmin ja miettiä onko oireiden taustalla riittämätön energiansaanti.

Tutkimuksen vahvuuden ja heikkoudet

Kyseessä on ensimmäinen kyselytutkimus suhteellisesta energiavajeesta nuorilla miesurheilijoilla, ketkä ovat hakeutuneet hoitoon erinäisten terveysasioiden vuoksi. Tutkimuksessa vertailuryhmänä ei ollut terveet urheilijat, vaan verrokkiryhmä valittiin energiansaannin kyselyn perusteella urheilijoista, ketkä olivat hakeutuneet myös vastaanotolle eri terveysongelmien vuoksi. Tämän vuoksi tulosta ei suoraan pysty yleistämään isommalle joukolle.

Urheilijoiden laboratoriokokeita ei voitu käyttää tutkimuksessa, sillä kaikilta urheilijoista ei otettu verikokeita tuoden harhan tutkimukseen. Luuston terveyttä kartoitettiin rasitusmurtumien lukumäärän avulla, eikä luuston tiheyden kuvantamisella mikä myös aiheutti yhden harhan tulosten tulkinnassa. Heikentynyt hypotalamus-aivolisäke-sukurauhasakselin toiminta on yleisesti yhdistetty alhaiseen energiansaantiin, mutta tässä kyselytutkimuksessa tulos oli yllättäen päinvastainen. On tiedostettava, että ei ole olemassa nuorille miesurheilijoille validoitua kyselyä tämä arvioimiseksi ja moni miesurheilija voi myös kokea epämukavuutta vastata kysymyksiin.

Myös koronapandemialla voi olla vaikutusta lopputulokseen, sillä kysely toteutettiin fyysisten vastaanottojen yhteydessä ja fyysiset vastaanotot oli rajoitettu sairaammille henkilöille. Kansainvälisen olympiakomitean päivitetty RED-S konsensus julkaistiin kesken tutkimuksen 2023, joten näitä päivitettyjä lopputulosmuuttujia ei tämän vuoksi käytetty.

Tutkimusartikkelin tiedot

Holtzman B, Kelly RK, Saville GH, et al. Low energy availability surrogates are associated with Relative Energy Deficiency in Sport outcomes in male athletes. British Journal of Sports Medicine Published Online First: 26 October 2024. doi: 10.1136/bjsports-2024-109165

Referoija

Janne Viiala, liikuntalääketieteeseen erikoistuva lääkäri ja väitöskirjatutkija, Tampereen urheilulääkäriasema

Jaa: