Hyppää sisältöön

Uusi tutkimus: Urheiluseurassa harrastaminen ei paranna nuorten ruokailutottumuksia

Urheiluseuratoimintaan osallistuminen ei paranna nuorten ruokailutottumuksia, selviää uudesta suomalaistutkimuksesta. Vaikka seuratoimintaan osallistuvat nuoret söivät keskimäärin terveellisemmin, näyttää ruokailutottumuksiin vaikuttavan enemmän liikunnan määrä kuin se, liikkuuko nuori urheiluseurassa vai ei.

”Yleinen käsitys on, että seuratoimintaan osallistuminen olisi yhteydessä parempiin ruokailutottumuksiin. Tutkimustulokset aiheesta ovat kuitenkin olleet ristiriitaisia. Lisäksi monissa tutkimuksissa ei ole vakioitu liikunnan määrää eli ei ole tarkasteltu seuraan kuulumisen itsenäistä vaikutusta”, kertoo tutkija ja ravitsemusterapeutti Laura Heikkilä ODL Liikuntaklinikalta. Tutkimus on osa Heikkilän Oulun yliopistoon tekemää väitöskirjatyötä.

Tutkimukseen osallistui yli 1900 suomalaista 14–16-vuotiasta nuorta eri puolilta maata. Urheiluseuratoimintaan osallistuvat nuoret tavoitettiin seurojen kautta. Tutkimukseen kutsuttiin nuoria kymmenestä Suomen suosituimmasta urheilulajista, joita ovat jalkapallo, jääkiekko, koripallo, luistelu, maastohiihto, salibandy, suunnistus, uinti, voimistelu ja yleisurheilu. Vertailuaineisto muodostui yläkoulujen yhdeksännen luokan oppilaista.

Nuorilta kysyttiin, kuinka paljon he liikkuvat koulutuntien ulkopuolella niin, että hengästyvät ja hikoilevat. Kyselyn perusteella nuoret jaettiin kahteen ryhmään, vähintään neljä tuntia tai alle neljä tuntia viikossa vapaa-ajallaan liikkuviin. Tiedot nuorten ruokailutottumuksista kerättiin kyselyllä.

”Vaikka urheiluseuratoimintaan osallistuvat nuoret söivät terveellisemmin, heistä vain kolmasosa käytti kasviksia ja neljäsosa hedelmiä päivittäin”, Heikkilä kertoo. Makeisten ja sokeroitujen virvoitusjuomien käytössä ei havaittu eroa seuratoimintaan kuulumisen eikä myöskään liikunnan määrän suhteen. Pikaruoan ja perunalastujen käyttöä liikunta näytti sen sijaan vähentävän.

Nuorten ruokailutottumuksissa on tutkijan mukaan vielä parannettavaa. ”Tarvitaan valtakunnallisia, nuorten hyvää ravitsemusta edistäviä toimia, joissa huomioidaan koko perhe. Tässä urheiluseurat voisivat olla yksi hyvä väylä, sillä ne tavoittavat jopa puolet suomalaisista nuorista”, Heikkilä sanoo.

Nyt julkaistu tutkimus on osa laajempaa Terveyttä edistävä liikuntaseura -monikeskustutkimusta, joka selvittää suomalaisten nuorten urheiluharrastamista, terveystottumuksia ja terveydentilaa nuoruudesta varhaisaikuisuuteen.

Tutkimuksen kohteena on myös lasten ja nuorten urheiluseurojen terveyden edistämistoiminta ja se, miten urheiluseurojen kautta voitaisiin vaikuttaa nuorten terveystottumuksiin. ”Koska urheiluseuratoimintaa ylläpidetään pitkälti vapaaehtoisvoimin, on myös ravitsemusohjauksen määrä ja laatu paljon seuratoimijoista kiinni”, Heikkilä huomauttaa.

Monikeskustutkimus toteutetaan Jyväskylän yliopiston, UKK-instituutin, ODL Liikuntaklinikan ja viiden muun kansallisen liikuntalääketieteen keskuksen yhteistyönä. Nyt julkaistua tutkimusta rahoittivat opetus- ja kulttuuriministeriö sekä Suomen Kulttuurirahasto.

Tutkimusartikkeli: Heikkilä L, Korpelainen R, Aira T, Alanko L, Heinonen OJ, Kokko S, Kujala U, Parkkari J, Savonen K, Valtonen M, Vasankari T, Villberg J, Vanhala M. The associations between adolescents’ sports club participation and dietary habits. Transl Sports Med 2021;00:1–11.

Teksti: Oulun yliopiston uutinen

Lue lisää nuoren urheilijan hyvästä ravitsemuksesta.

Jaa: