Hyppää sisältöön

Uusi tutkimusprojekti selvittää jääkiekkoilijoiden kuormittumista ja vammoja

Jääkiekon SM-liigassa käynnistynyt tutkimushanke tuottaa ainutlaatuista tietoa fyysisten ominaisuuksien, kuormittumisen ja vammojen välisistä yhteyksistä.

Jyväskylän yliopiston liikuntatieteellinen tiedekunta, Varalan Urheiluopiston valmennuskeskus ja Tampereen Urheilulääkäriasema ovat yhdessä SM-liigan, Suomen Jääkiekkoilijat ry:n (Pelaajayhdistys) ja Suomen Jääkiekkoliiton kanssa käynnistäneet tutkimushankkeen, jossa selvitetään fyysisten ominaisuuksien, kuormittumisen, vammojen ja sairastumisten välisiä yhteyksiä jääkiekon SM-liigapelaajilla kaudella 2019–20. Kuormittuminen jääkiekossa (HOCKEY LOAD) -tutkimus tuottaa kansainvälisestikin ainutlaatuista tietoa, sillä jääkiekossa ei ole aikaisemmin tehty vastaavaa tutkimusta.

Jyväskylän yliopiston johtama ja Varalan valmennuskeskuksen organisoima tutkimushanke toteutetaan yhteistyössä jääkiekkotoimijoiden, tutkimuslaitosten, valmennuskeskusten ja teknologiakumppaneiden kanssa. ”Tutkimus lisää ymmärrystä fyysisten perus- ja lajiominaisuuksien merkityksestä jääkiekko-ottelun aikaiseen suorituskykyyn, kuormittumiseen ja peleistä palautumiseen. Samalla selvitetään pelikauden aikana syntyvien vammojen ja sairastumisten riskitekijöitä”, kertoo tutkimushankkeesta väitöskirjaa Jyväskylän yliopistoon tekevä Varalan valmennuskeskuksen testauspäällikkö Marko Haverinen.

Yhteistyöllä laajasti tietoa ominaisuuksista, kuormittumisesta ja terveydestä

Tutkimusaineistoa kerätään SM-liigajoukkueiden pelaajilta useiden yhteistyökumppaneiden toimesta. Fyysisten ominaisuuksien seuranta toteutetaan SM-liigajoukkueiden omien kontaktien kautta. Lisäksi Varalan valmennuskeskus mahdollistaa usean eri liigajoukkueen testaamisen samoilla testausmenetelmillä ja laitteistoilla harjoitus- ja pelikauden aikana.

Kuormitusseurannassa pelaajien ulkoista kuormitusta mitataan kaudelle 2019–20 SM-liigassa käyttöönotetun tamperelaisen teknologiayritys Bitwise Oy:n kehittämän Wisehockey-älykiekkojärjestelmän kautta. Järjestelmä on asennettu jokaisen liigajoukkueen kotihalliin tehden SM-liigasta maailman ensimmäisen digitalisoidun jääkiekkosarjan. Wisehockey-järjestelmä seuraa automatisoidusti ja reaaliaikaisesti pelaajien ja kiekon liikettä hyödyntämällä suomalaisen Quuppa Oy:n sisäpaikannusteknologiaa. Pelaajien sisäiseen kuormitukseen liittyvää tietoa kerätään puolestaan joukkueesta riippuen joko Polarin tai Firstbeatin sykkeenmittausjärjestelmän välityksellä. Lisäksi pelaajat raportoivat subjektiivisen kuormitustuntemuksensa säännöllisesti SYKE Tribe -mobiilisovelluksen kautta.

Terveysprofiilin seurannassa hyödynnetään joukkueiden terveydenhuollosta vastaavien henkilöiden täyttämää ja Medisport Oy:n ylläpitämää SM-liigan Medhockey -vammarekisteriä. Vammarekisteriin tallennetaan harjoituksista tai peleistä poissaoloja aiheuttaneet vammat. Lisäksi pelaajat vastaavat kerran viikossa SYKE Tribe -mobiilisovelluksen kautta Tampereen Urheilulääkäriaseman ja UKK-instituutin tutkimusrekisteriin tallentuvaan terveyskyselyyn. Kyselyn kautta saadaan kattavammin tietoa sellaisista sairastumisista ja erityisesti rasitusperäisistä vammoista, jotka eivät välttämättä aiheuta poissaoloja, mutta voivat merkittävästi vaikuttaa pelaamiseen, harjoitteluun ja suorituskykyyn.

Tärkeää tietoa jääkiekkoyhteisölle

Tutkimus on osa jääkiekon lajianalyysin päivitystyötä, josta vastaa Suomen Jääkiekkoliitto yhdessä Kansainvälisen Jääkiekon Kehityskeskuksen (Vierumäen valmennuskeskus/Suomen Urheiluopisto) ja Kilpa- ja huippu-urheilun tutkimuskeskus KIHU:n kanssa. Jääkiekkoliiton huippu-urheilujohtaja Rauli Urama pitääkin käynnistettyä tutkimushanketta erittäin merkittävänä: “Tutkimus tuottaa ennen saavuttamatonta informaatiota fyysisten ominaisuuksien, kuormittumisen ja terveysprofiilin välisistä yhteyksistä pelikauden aikana. Jääkiekkoliitto kehittää lajin valmentajakoulutusta jatkuvasti ja tuottaa Suomi-kiekon valmennuskenttään uutta tietoa mm. tämän tutkimuksen kautta. Näin voimme kilpailla tulevaisuudessakin jääkiekon kansainvälisestä kärkiasemasta arvokisatasolla, edesauttaa kansallisten seurajoukkueiden menestymistä CHL:ssa ja tuottaa pelaajia maailman kärkisarjoihin kilpailemaan maailman parhaan jääkiekkoilijan tittelistä.”

Tutkimus tuottaa hyödyllistä tietoa paitsi jääkiekolle lajina, myös mukana oleville SM-liigaseuroille ja joukkueiden valmennus- ja terveystiimeille. Katso videolta Ässien kehitysjohtaja Tommi Kerttulan ja fysiikkavalmentaja Seppo Vihelän ajatuksia tutkimukseen liittyen.

Tulokset hyötykäyttöön reaaliaikaisesti

Tieteellisen tutkimuksen rinnalla hyvin oleellista on tiedon hyödyntäminen reaaliaikaisesti osana SM-liigajoukkueiden päivittäistä valmennusprosessia. Fyysisten ominaisuuksien testaamisen kautta pelaajat ja joukkueet saavat tietoa ominaisuusprofiilistaan vahvuudet ja kehittämiskohteet huomioiden sekä ominaisuuksissa tapahtuvista muutoksista harjoitus- ja pelikauden aikana. SYKE Tribe -mobiilisovelluksen kautta toteutettavan kuormitusseurannan antama palaute on pelaajilla käytettävissä reaaliaikaisesti. Lisäksi valmentajat näkevät koko joukkueen keskimääräisen ja yksittäisten pelaajien kuormitustilanteen omilla tunnuksillaan. Tutkijat tuottavat mukana oleville SM-liigajoukkueille jatkuvaa tietoa valmennus- ja terveystiimien hyödynnettäväksi: Varalan valmennuskeskukselta toimitetaan viikoittain yhteenvetoraportti joukkueen pelaajien kuormitustilanteesta ja Tampereen urheilulääkäriasemalta vamma- ja sairastumistilanteesta joukkueen fysiikkavalmennuksen ja terveydenhuollon hyödynnettäväksi. Näin pyritään tuomaan lisäarvoa tutkimuksesta joukkueiden arkivalmennukseen tieteellisen tutkimustiedon kerääntymisen rinnalla.

Katso videolta Tapparan liigajoukkueen kapteenin Kristian Kuuselan kommentit tutkimuksesta.

Kansainvälinen yhteistyöverkosto

Tutkimusaihe koskettaa ja kiinnostaa useita eri yhteisöjä. Jääkiekkotoimijoiden, tutkimuslaitosten, valmennuskeskusten ja teknologiakumppaneiden muodostaman ainutlaatuisen yhteistyöverkoston työskentely onkin lähtenyt innostuneesti käyntiin. Yhteistyöverkoston toimijoiden voimavarojen ja asiantuntemuksen yhdistäminen mahdollistaa hankkeen käytännön toteutumisen. Kansainvälistä tutkimusyhteistyötä hankkeessa toteutetaan kanadalaisten Calgaryn yliopiston (Sport Injury Prevention Research Centre, Faculty of Kinesiology) ja Calgaryn olympiavalmennuskeskuksen (Canadian Sport Institute Calgary) sekä tanskalaisen Aarhusin yliopiston (Department of Public Health) kanssa.

Lisätietoja

Heikki Kyröläinen, tutkimuksen johtaja, professori, Jyväskylän yliopisto, heikki.kyrolainen@jyu.fi, 040 540 8703

Marko Haverinen, tohtorikoulutettava, Jyväskylän yliopisto & testauspäällikkö, Varalan urheiluopisto, marko.haverinen@varala.fi, 044 345 9957

Yhteistyössä mukana

Jääkiekkotoimijat: SM-liiga, Jääkiekon Pelaajayhdistys, Suomen Jääkiekkoliitto

Tutkimuslaitokset: Jyväskylän yliopisto, Tampereen Urheilulääkäriasema ja UKK-instituutti, Kilpa- ja huippu-urheilun tutkimuskeskus (KIHU), Calgaryn yliopisto, Aarhusin yliopisto, Itä-Suomen yliopisto

Valmennuskeskukset: Varalan Urheiluopiston valmennuskeskus, Kansainvälinen Jääkiekon Kehityskeskus (Vierumäen valmennuskeskus/Suomen Urheiluopisto), Calgaryn olympiavalmennuskeskus

Teknologiakumppanit: Bitwise Oy, Polar Electro Oy, Firstbeat Technologies Oy, Healthfactory Oy (SYKE Tribe), Medisport Oy


Lisätietoa jääkiekossa yleisistä päävammoista löydät Aivotärähdys sekä Pää ja kasvot -osioista.

Jaa: