Hyppää sisältöön

Väitöstutkimus: Lasten ja nuorten liikuntavammat

Tuoreen väitöskirjatutkimuksen mukaan joka kolmas nuori loukkaantuu liikunnan parissa vähintään kerran vuoden aikana. Eniten loukkaantuneita suhteessa osallistujamääriin oli urheiluseuraliikunnassa verrattuna muuhun vapaa-ajan liikuntaan ja koululiikuntaan. Vammariskiä pystyisi vähentämään polven hallintaa kehittämällä.

Liikuntavammat ovat lasten ja nuorten yleisimpiä tapaturmia. Liikuntavammoihin liittyy monia riskitekijöitä ja loukkaantuminen on aina monen tekijän summa. Joillekin riskitekijöille kuten iälle, ei voi mitään, mutta moniin urheilijan ominaisuuksiin esim. polven hallintaan voi vaikuttaa. Liikuntasuorituksissa, kuten juostessa ja kyykätessä, heikentynyt polven hallinta näkyy polven liikkeenä sisäänpäin.

Tampereen yliopistossa 17.5. tarkastettava Anu Räisäsen väitöskirjatutkimus käsittelee lasten ja nuorten liikuntavammojen yleisyyttä suomalaisilla nuorilla ja polven hallintaa liikuntavammojen riskitekijänä nuorilla salibandyn, koripallon ja jalkapallon pelaajilla.

Tutkimuksen tavoitteena on vähentää liikuntavammoja riskitekijöiden tunnistamisen kautta. Tutkimus osoitti, että keskimäärin 16-vuotiailla nuorilla salibandyn ja koripallon pelaajilla yhden jalan kyykky -testissä havaittu voimakas polven liike sisäänpäin, niin kutsuttuun valgus-asentoon, oli yhteydessä kohonneeseen loukkaantumisriskiin. Nuoremmilla 10–14-vuotiailla jalkapalloilijoilla vastaavaa yhteyttä ei havaittu. Tutkimus siis osoitti, että heikentynyt polven hallinta lisää alaraajavammojen riskiä nuorilla palloilijoilla nopean kasvun vaiheen jälkeen. Tutkimukseen osallistui 900 nuorta palloilijaa.

– Urheilijan on järkevää pienentää loukkaantumisriskiään niiden tekijöiden osalta, joihin voi vaikuttaa. Polven hallinta on tällainen riskitekijä. Aiemmat tutkimukset ovat osoittaneet, että polven hallintaa voidaan kehittää yksinkertaisilla harjoitteilla, jotka urheilija voi tehdä esimerkiksi osana alkulämmittelyä, toteaa Räisänen.

Aiemmissa tutkimuksissa on käytetty pudotushyppytestiä heikentyneen polven hallinnan tutkimiseen. Tutkimuksissa on havaittu, että jos polven hallinta on heikkoa eli hypystä laskeuduttaessa polvet liikkuvat selvästi toisiaan kohti, loukkaantumisriski on suurempi kuin urheilijoilla, joilla polven hallinta on hyvä. Moni suosittu joukkuelaji, kuten salibandy, koripallo ja jalkapallo, sisältävät paljon juoksua ja nopeita suunnanmuutoksia, eli yhden jalan varassa tapahtuvia suorituksia. Fysioterapeutit ja lääkärit käyttävät yhden jalan kyykky -testiä polvenhallinnan arviointiin, mutta aiemmin ei ole tutkittu, onko testin tulos yhteydessä kohonneeseen loukkaantumisriskiin.

Terveystieteiden maisteri Anu Räisäsen väitöskirja on toteutettu yhdessä Tampereen Urheilulääkäriaseman ja Tampereen yliopiston kanssa.

Katso tutkimustulosten esittelyvideo

UKK-instituutti tutkii – lasten ja nuorten liikuntavammat, tutkija Anu Räisänen

Räisänen A. Adolescent sports injuries. Frontal plane knee control as an injury risk factor and a screening tool. Tampere: Acta Universitatis Tamperensis 2369, 2018.

Teksti: Anu Räisänen

Jaa: