Hyppää sisältöön

LIITU-tutkimus: Liikuntavammojen esiintyvyys korkea urheiluseuroissa liikkuvilla lapsilla ja nuorilla

Lasten ja nuorten liikuntavammojen esiintyvyydessä on tapahtunut pientä laskua vapaa-ajan liikunnan ja koululiikunnan osalta, mutta urheiluseuraliikunnassa vammojen esiintyvyys on edelleen korkea, selviää tänään julkaistusta LIITU 2022 -tutkimuksesta.

Liikuntavammoja yli puolilla lapsista ja nuorista  

Tutkimukseen osallistuneista nuorista yli puolet (52 %) raportoi kokeneensa vähintään yhden liikuntavamman edeltävän vuoden aikana. Eniten liikuntavammoja raportoivat urheiluseuroissa liikuntaa harrastavat nuoret (49 %). Vapaa-ajan liikunnassa vammoja sattui 34 prosentille nuorista ja koululiikunnassa 23 prosentille. 

Liikuntavammojen esiintyvyys oli suurempi pojilla (56 %) kuin tytöillä (49 %) kaikissa kolmessa toimintaympäristöissä (urheiluseuroissa, vapaa-ajalla ja kouluissa).

Lasten ja nuorten liikuntavammat, LIITU 2022 -tutkimuksen tuloksia infograafissa. Tiedot löytyvät tekstistä.

Liikuntavammojen esiintyvyydessä nähtiin hieman laskua verrattuna vuoden 2018 samojen ikäryhmien seurantaan. Vuosien 2018 ja 2022 välillä eniten laskua on tapahtunut vapaa-ajan liikunnassa (42 % vs. 34 %) ja koululiikunnassa loukkaantuneiden (30 % vs. 23 %) määrissä. Urheiluseuraliikunnassa loukkaantuneiden osuus sen sijaan ei juurikaan ole muuttunut viimeisen kuuden vuoden aikana. Esiintyvyyden lasku näyttäisi kohdistuvan vain tyttöjen liikuntavammoihin. Pojilla liikuntavammojen esiintyvyys on pysynyt viime vuosina hyvin samankaltaisena.  

Yhteenveto 

Puolet lapsista ja nuorista loukkaantuu liikunnassa vuoden aikana. Lasten ja nuorten liikuntavammojen esiintyvyys on laskenut vapaa-ajan liikunnassa ja koululiikunnassa vuoden 2016 tasolle, ollen silti kymmenen prosenttiyksikköä korkeampi kuin vuonna 2014. Tähän vaikuttaa todennäköisesti liikkumisen vähentyminen erityisesti vanhemmissa ikäryhmissä. Vastaavaa laskusuuntaista trendiä ei nähdä urheiluseuraliikunnassa, jossa liikuntavammojen esiintyvyys on edeltävien vuosien tapaan korkealla tasolla. 

LIITU-tutkimus 

Lasten ja nuorten liikuntakäyttäytyminen Suomessa (LIITU) -tutkimus on kansallinen 7–15-vuotiaiden liikkumista, liikuntakäyttäytymistä ja -kulttuuria laajasti kartoittava seurantatutkimus. Kyselytutkimuksen toteuttamisesta vastaa Jyväskylän yliopiston Terveyden edistämisen tutkimuskeskus. Liikkumisen ja unen objektiivisesta mittaamisesta liikemittarilla vastaa UKK-instituutti yhdessä alueellisten yhteistyökumppanien kanssa.

LIITU 2022 -tutkimuksessa kartoitettiin 11-, 13- ja 15-vuotiaille lapsille ja nuorille liikunnassa sattuneita tapaturmia ja vammoja kolmessa eri toimintaympäristössä: urheiluseuratoiminnassa, koululiikunnassa sekä vapaa-ajalla. Aineisto kerättiin osana WHO-Koululaistutkimusta. 

LIITU-tutkimuksen tuloksia 2022 (pdf)

Lähde: LIITU-tutkimuksen 2022 tuloksia, luku 8: Liikuntavammat koulussa, vapaa-ajalla ja urheiluseuroissa. Mari Leppänen & Jari Parkkari 

Jaa: