Hyppää sisältöön

Uusi tutkimus: Voimatestien yhteys nilkkavammoihin

Tuoreen tutkimuksen mukaan suurempi lihasvoima ja puoliero lonkan loitonnusvoimissa altistavat äkillisille nilkkavammoille.

Tampereen Urheilulääkäriaseman Urheilijan liiketaidot, lihaskunto ja terveys -tutkimuksen osajulkaisussa selvitettiin nilkkavammojen riskitekijöitä nuorilla palloilulajien urheilijoilla. Tutkimukseen osallistui yhteensä 362 nuorta salibandyn ja koripallon pelaajaa (188 poikaa, 174 tyttöä, ikä 12–21 v.).

Tutkimuksen aluksi urheilijoiden lihasvoimaa testattiin kolmella eri testimenetelmällä:
1) kahden jalan jalkaprässin ykkösmaksimi
2) lonkanloitontajien maksimaalinen isometrinen voima
3) etu- ja takareiden maksimaalinen isokineettinen voima.

Kolmen kuvan sarja esittää tutkimuksessa käytetyt voimatestit: Vasemmalla poika tekee kahden jalan jalkaprässiä. Keskellä mitataan urheilijan lonkan loitontajien isometristä voimaa. Oikealla naisurheilija tekee etu- ja takareiden voimamittausta isokineettisellä laitteella.

Pelaajille sattuneita vammoja sekä harjoittelu- ja pelimääriä seurattiin 3 vuoden ajan. Seurannan aikana sattui yhteensä 105 äkillistä nilkkavammaa. Näistä 68 vammaa sattui ilman suoraa kontaktia nilkan seutuun. Pojille sattui 43 ja tytöille 62 nilkkavammaa. Suurin osa (92 %) nilkkavammoista oli nilkan ulkositeiden nivelsidevammoja. 

Tulokset

Kaikkien äkillisten nilkkavammojen ilmaantuvuus oli pojilla 0,9 vammaa 1000 urheilutuntia kohden (95 % CI 0,7‒1,1) ja tytöillä 1,3 (95 % CI 1,0‒1,6). Ilman kontaktia syntyneiden nilkkavammojen ilmaantuvuus oli pojilla 0,5 (95 % CI 0,3‒0,7) ja tytöillä 0,9 (95 % CI 0,7‒1,1).

Pojilla sekä parempi jalkaprässitulos että suurempi etureiden voima olivat yhteydessä nilkkavammoihin (jalkaprässi: HR 1,6; 95 % CI 1.1‒2.4, etureiden voima: HR 1,4; 95 % CI 1,0‒2.0).

Myös tytöillä parempi jalkaprässitulos oli yhteydessä ilman kontaktia syntyviin nilkkavammoihin (HR 1,4; 95 % CI 1,0‒2,0). Lisäksi tytöillä puoliero lonkan loitonnusvoimissa lisäsi ilman kontaktia sattuvan nilkkavamman riskiä (HR 1,4; 95 % CI 1,0‒2,0).

Vahvemmat pelaajat riskissä

Raportoimme aiemmin, että vahvemmilla pelaajilla vaikuttaisi tässä aineistossa olevan suurentunut äkillisen polvivamman riski. Sama löydös toistui nyt myös äkillisten nilkkavammojen osalta. Tulos ei selity pelaajien iällä, sillä ikä ei korreloinut vahvasti jalkaprässin tai reiden ojennusvoiman tulosten kanssa.

Vahvemmat pelaajat ovat todennäköisesti myös nopeampia, jolloin nopeissa liikkeissä, kuten suunnanmuutoksissa, myös mekaaniset voimat ovat suuremmat, mikä saattaa selittää kohonneen vammariskin.

On hyvä muistaa, että vahvat lihakset eivät automaattisesti tarkoita, että pelaajalla olisi hyvä lajitekniikka esimerkiksi hypyistä laskeutumisessa tai suunnanmuutoksissa. Heikko tekniikka yhdistettynä suurempaan lihasmassaan ja nopeampaan vauhtiin saattaa lisätä nivelsiteiden kuormitusta ja vammariskiä vahvoilla urheilijoilla kevytrakenteisiin verrattuna.

Tytöillä puoliero lihasvoimassa riskitekijä nilkkavammoille

Suurentunut puoliero lonkan loitonnusvoimissa osoittautui tytöillä ilman kontaktia syntyvien nilkkavammojen riskitekijäksi. Yhteyttä ei ole havaittu aiemmissa tutkimuksissa.

On mahdollista, että näillä tytöillä oli lihasepätasapainoa myös muissa alaraajan tai keskivartalon lihaksissa, joten emme voi tietää varmasti, että juuri lonkan loitonnusvoiman puoliero on nilkkavammojen riskitekijä. Lihasepätasapaino saattaa olla myös seurausta virheellisestä liikemallista laskeutumisissa, käännöksissä tai juoksussa, jossa nilkkavammat usein syntyvät.

Voimaharjoittelu tärkeä osa vammojen ehkäisyä

Vaikka tässä tutkimuksessa havaitsimme, että vahvemmat urheilijat olivat suurentuneessa riskissä saada äkillinen nilkkavamma, voimaharjoitteita ei tule poistaa vammojen ehkäisyn menetelmistä nuorilla urheilijoilla. Emme myöskään suosittele, että naisurheilijat keskittyvät yksinomaan harjoittamaan heikomman puolen lonkan loitonnusvoimaa.

Tutkimuksessamme mittasimme maksivoimaa, mutta tutkitusti vammoja ehkäisevissä harjoitusohjelmissa lihasvoimaharjoittelu sisältää yleensä oman kehon painolla tai kevyillä lisäpainoilla tehtäviä harjoitteita. Näissä harjoitteissa pääpaino on oikeanlaisessa suoritustekniikassa ja harjoitteiden määrää ja intensiteettiä lisätään progressiivisesti.

Alaraajoja ja keskivartaloa vahvistavien harjoitteiden tulee kuulua osana neuromuskulaarista harjoitusohjelmaa kaikkien riskilajien urheilijoiden viikoittaisiin harjoitusrutiineihin.

Lisätietoa nilkkavammojen riskitekijöistä ja ehkäisystä löydät Nilkka-osiosta.

Tiivistelmä: Mari Leppänen, TtT

Alkuperäisjulkaisu: Hietamo, Pasanen, Leppänen, Steffen, Kannus, Heinonen, Mattila, Parkkari. Association between lower extremity muscle strength and acute ankle injury in youth team-sports athletes. Physical Therapy in Sport 2021;48:188–195.

Jaa: