ARKISTOON

Musta silmä -video kannustaa suojaamaan silmät salibandykentillä

Merkittävä osa silmätapaturmista sattuu liikunnan ja urheilun parissa. Erityisesti salibandyssä ja sählyssä sattuu silmävammoja. Urheilussa sattuneet silmävammat voivat aiheuttaa pitkäaikaisen tai elinikäisen haitan ja vaikuttaa jopa ammatinvalintaan. Suurin osa näistä vammoista olisi ehkäistävissä asianmukaisilla suojalaseilla tai -varusteilla.

Suomessa on tutkittu 2000-luvun alkupuolella urheilussa sattuneita silmävammoja. Salibandyssä ja sählyssä sattuneista silmävammoista yli puolet tapahtui urheiluharrastuksen parissa, noin 20 prosenttia koulussa tai päiväkodissa ja loput kotipihalla tai työpaikalla. Silmävammoista lähes kaksi kolmasosaa oli pallon aiheuttamia, noin kolmasosan aiheutti salibandymaila. Yli puolet silmävammoista sattui harjoitustilanteissa ja noin neljännes kilpailuissa.

Salibandyliitto on määrittänyt suojalasit pakollisiksi juniorisarjoihin. Suojalaseja tulee käyttää D–F-junioreissa. Kaudesta 2009 alkaen on 1.1.1999 ja myöhemmin syntyneiden pitänyt käyttää suojalaseja salibandyliiton alaisissa sarjoissa D-junioreihin asti. Salibandyliitto suosittelee suojalasien käyttöä kaiken ikäisille junioreille.

Musta silmä -video leviää sosiaalisessa mediassa

Terve urheilija -ohjelma toteutti videon salibandyn silmävammoista ja niiden ennaltaehkäisystä. Musta silmä -video löytyy Terveurheilija-kanavalta YouTubesta. Videota on katsottu viiden ensimmäisen julkaisupäivän aikana jo yli 2000 kertaa. Videon linkki levisi nopeasti sosiaalisessa mediassa. Mm. salibandyliigan ja tyttösalibandyn Facebook-seinällä julkaistua videota on jaettu salibandyseurojen ja yksityishenkilöiden profiilien kautta.

Käytetäänkö teidän joukkueessa suojalaseja? Vai luottavatko pelaajat yhä onneensa?


Muutama poiminta videon myötä kirjoitetuista kommenteista:

"Pitäs varmaan kaikkien junnujen hommata lasit. Myös mun."

"Kaveria lämättiin pallolla niin kovaa, että lasit halkes. Voi vaan kuvitella jos niitä ei ois ollu..."

"Teinitkö lasit päässä? Ei onnistu ihan helposti."

" Mä käyn tänään ostamassa itselle lasit ja tulen käyttämään jokaisessa pelaamassani pelissä."

"Junioritoiminnassa vastuu silmävammoista, kuten muustakin toiminnasta on valmentajilla ja heidän tukenaan olevilla aikuisilla."

"Ehdottomasti paras kampanja suojalasien käytön edistämiseksi, mitä olen nähnyt. Toivotaan kampanjan tehoavan mahdollisimman laajasti!"

Lue lisää urheilussa sattuvista silmävammoista

Bookmark and Share

 

 

Terve Urheilija -uutiskirjeet

Tilaa uutiskirje
omaan sähköpostiisi. Maksuton, ilmestyy n. kaksi kertaa vuodessa


Lue julkaistut uutiskirjeet

15.5.2018